*

Rautatieliikenne

VR:n tilanteesta ratakiskosta väännettynä

Olen tänä kesänä ensimmäistä kertaa työsuhteessa, joka edellyttää päivittäistä junamatkustamista, minun tapauksessani Hämeenlinnan ja Lahden välillä. Kausilippulaisille se on erittäin helppoa ja vaivatonta, ja matkakulutkin pysyvät kohtuullisina. Junaliikenteen myöhästymisistä voi helposti erottaa tapaturmiin tai teknisiin häiriöihin sidoksissa olevat tapaukset, jotka yleensä myöhästyttävät vuoroja useita kymmeniä minuutteja. Omille työmatkoilleni tällaisia häiriöitä on osunut yhden käden sormilla laskettava määrä kolmen kuukauden aikana. Pienempiä myöhästymisiä sattuu viikottain.

Pelkkä avoimuus ei riitä

Euroopan parlamentissa äänestettiin viime viikolla EU:n asiakirjojen julkisuutta koskevasta mietinnöstä. Aihe on ajankohtainen, sillä esimerkiksi Yhdysvaltojen ja EU:n välillä käytäviä TTIP-neuvotteluja on kritisoitu turhasta salailusta.

Äänestin mietinnön puolesta, sillä se peräänkuulutti lisää läpinäkyvyyttä. Avoimuus ei kuitenkaan yksin riitä. Julkisen tiedon täytyy olla myös helposti löydettävissä. EU:sta tietoa etsivä kansalainen, toimittaja tai vaikka kansalaisjärjestön edustaja ei hyödy mitään avoimuudesta, jos dokumentit ovat haudattuina hankalien hakujärjestelmien taakse.

Kermakakun litkijät

Tovi sitten alkoi myräkkä ympäri Suomen, kun liikenne- ja viestintäministeriö antoi tiedon, että monilta raideosuuksilta aiotaan lakkauttaa henkilöliikenne. Tieto ihmetytti, sillä samalla ei kerrottu tietoa korvaavista yhteyksistä. Ihmisille syntyi tunne, että heidät ollaan jättämässä omien kulkupelien nojaan. Samalla ministeri Berner (kesk.) pääsi myrskyn silmään ja syystäkin hänen leipoessaan kermakakkua.

Yllätysministeri - ministerin yllätykset?

Päivän kevennys: Kun Anne Berner otettiin ministeriksi, nimitin häntä yllätysministeriksi. Olin täysin väärässä, jälleen kerran.

Ministerinä hän vasta yllätys onkin.  Rautatieliikenteen lopettamiset, mediamarkkinointityöryhmä ja mitähän sitten seuraavaksi? Se tiedetään, että neljän vuoden jälkeen huolettomasti: back to business. Kaikkea hyvää kuitenkin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä